Savustaminen ei ole vain ruoanvalmistustapa, vaan se on matka kaikille aisteille. Se kantaa mukanaan vuosisatojen tarinat, savupirtin aromit ja nuotiotulen äärellä vietetyt hetket. Savun tuoksussa on jotakin alkukantaista, jotakin, joka saa meidät pysähtymään. Ehkä siksi savustus kiehtoo yhä uudelleen niin kaupunkilaisia kuin mökkiläisiäkin. Savustaminen on pala suomalaista sielunmaisemaa. Sen äärelle kokoonnutaan, se vaatii aikaa ja antaa tilalle hiljaisia hetkiä, jolloin puhelin unohtuu ja kiire menettää merkityksensä. Tämän artikkelin myötä lähestytään savustamista elämysten, muistojen ja tunnelman näkökulmasta, ei vain lopputuloksen, vaan koko prosessin vuoksi.

Savustus herättää muistoja

Monelle ensimmäinen mielikuva savustamisesta on kesäinen ilta, ehkä lapsuudesta, jolloin isän tai isoisän rakentama pieni savustuspönttö rannassa, jonne juuri pyydetty kala aseteltiin hellästi ritilälle. Tai ehkä se on paperipussissa höyryävä lämminsavulohi, joka nautittiin äidin tekemän perunasalaatin kanssa. Tuoksu, joka jäi mieleen vuosikymmeniksi. Savun lempeä, mutta voimakas aromi tarttui vaatteisiin, hiuksiin ja ennen kaikkea muistoihin. Kun tuon tuoksun kohtaa uudelleen jossain, se vie sekunneissa takaisin noihin hetkiin. Savustaminen onkin samalla muistojen rakentaja, koska siitä tulee kuin huomaamatta osa perheiden omia tarinoita ja perinteitä.

Savustaminen on rauhoittumisen taito

Tässä ajassa, jossa kaikkea pitää saada heti ja mieluiten kahdessa minuutissa, savustus on kapina kiirettä vastaan. Se vaatii aikaa ja huomiota. Lämpöä ei voi vain napista säätää, vaan sitä pitää tarkkailla, oppia tuntemaan. Savustus tuo ruoanvalmistukseen elementin, joka on monelta unohtunut eli läsnäolon. Savustaminen on parhaimmillaan meditatiivinen kokemus, joka ruokkii kehoa ja mieltä.

Savustamisessa on kyse myös kunnioituksesta raaka-ainetta kohtaan. Oli kyse sitten järvikalasta, metsän riistasta tai vaikka juureksista, savu tuo esiin niiden oman, aidon luonteensa. Se ei peitä makuja, vaan syventää niitä. Savu ei ole mauste vaan tunnelma.

Vaikka välineet muuttuvat, perusajatus pysyy eli halu tuoda esiin jotakin syvempää, aidompaa. Savustus ei ole tekninen temppu, vaan se on tuntemista ja maistamista. Monessa pihassa savustin tuodaan esiin kesän alkaessa ja laitetaan talviteloille vasta myöhään syksyllä. Jokainen savukerta on pieni juhla, jossa on mukana enemmän tunnetta kuin arkisessa ruoanlaitossa yleensä.